Heikki ”Hessu” Orasmaa (s. 26.8.1948) menehtyi 11. maaliskuuta 2025 kotonaan Tammisaaressa 76 vuoden iässä. Heikkiä jäivät kaipaamaan Riitta-vaimo ja poika Ville perheineen.
Heikki Orasmaa syntyi Helsingissä, Vuorikadulla. Nuoruusvuodet hän vietti Töölössä ja Kannelmäessä, nuorimies oli jo tuolloin kiinnostunut urheilusta – aika kului nyrkkeilyn ja käsipallon parissa. Kansakoulun jälkeen tie vei ammattikouluun Vallilaan, jossa omaksi alaksi valikoitui puhelinlinja. Ammattikoulun jälkeen Heikki meni vapaaehtoisena 17-vuotiaana armeijaan ja tämän suorittamisen jälkeen HPY:lle töihin vuonna 1967. HPY:llä (myöhemmin Elisa) vierähtikin koko työura 38 vuotta.
Vapaa-aikaansa Heikki vietti Riitta-vaimon kanssa noin 40 vuotta Tammisaaren Kopparön saarella asuntovaunun ympärille rakennetussa kesäpaikassa. Tammisaari oli stadilaisen miehen kotikaupunki myös noin kymmenen vuoden ajan.
Heikki tunnettiin voimailupiireissä varsinkin pitkäaikaisesta kuuluttajan urastaan Suomen Voimanostoliiton kilpailuissa. Hän oli aktiivisena mukana eri seuroissa ja liiton tehtävissä vuodesta 1976 alkaen. Kansallisissa kilpailuissa hänen ääntänsä kuultiin lähes 50 vuoden ajan. Alkuvuoden SM-kilpailut aloittivat hänen 41. vuotensa SM-kilpailujen kuuluttajana. Uralle mahtui myös kuuluttajan pesti noin 30 Suomessa järjestetyssä kansainvälisessä kilpailussa vuosien varrella. Lisäksi satoja kansallisia kilpailuja.
Kuuluttajan toimen lisäksi Heikki oli aktiivinen toimija liitossa, hän oli useissa eri luottamustoimissa liiton hallituksessa mm. varapuheenjohtajana ja hän oli parhaillaankin liiton hallituksen varajäsen. Lisäksi hän toimi aktiivisena kirjoittajana liiton Voimanostaja-lehdessä ja nykyisessä eVoimanostaja -verkkolehdessä.
Hän oli myös hyvin aktiivinen seuratoimija. Heikki oli perustamassa Helsingin Puhelinyhdistyksen, jossa hän oli töissä, Urheilukerho TIK (Telefons Idrotts Kamrater) voimanostojaostoa (myöhemmin Elisa Sport). Hän oli pitkään myös Hangon IK:n aktiivijäsen, samoin kuin Savon Voima-Veikoissa, unohtamatta KK Ekeniä, jonka toiminnassa hän oli mukana. Voimanoston lisäksi Heikki oli intohimoinen jalkapallomies, ja hän toimi Ekenäs IF:n miesten jalkapallojoukkueen huoltajana noin 20 vuoden ajan. Heikin muihin harrastuksiin kuului mm. Stadin Slangi ry:n kokouksissa käyminen ja Pelastusarmeijan patavahtina oleminen.
Heikille myönnettiin vuonna 2019 Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalin kullatuin ristein. Keväällä 2024 Suomen Voimanostoliitto kutsui hänet liiton Hall of Fameen tunnustuksena pitkäaikaisesta ja kunniakkaasta työstään liiton eteen.
Voimanostoväki kunnioittaa Heikki Orasmaan muistoa ja ottaa osaa omaisten suureen suruun. Lepää rauhassa Heikki.