Kuvat: Jukka Lariola ja Ömer Acar
Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Mitkä ovat ennätyksesi voimanostossa?
Olen Katja Lariola, 42v. ja asun Vantaalla. Tällä hetkellä vaikutan voimanoston parissa valmentamalla, tuomaroimalla ja pyörittämällä Helsingin Atleettiklubin voimanostotoimintaa voimanostojaoston puheenjohtajan roolissa. Olin Voimanostaja-lehden toinen päätoimittaja, kun se vielä paperiversiona ilmestyi. Ensimmäiset kisani kisasin lokakuussa 2013 ja viimeisimmät helmikuussa 2023. Nimissäni on Suomen ennätykset kyykyssä (133 kg) ja yhteistuloksessa (367,5 kg) sarjassa N40/57 kg. Samassa sarjassa olen voittanut Suomen mestaruudet sekä klassisessa voimanostossa että penkkipunnerruksessa. Avoimessa luokassa olen saanut kertaalleen SM-hopeaa.
Nuo viimeisimmät kisat viime vuonna olivat mastersien EM-kilpailut, joissa sijoitun suomalaisittain juuri palkintopallin ulkopuolelle eli neljänneksi. Niiden kisojen jälkeen myös oma kisamotivaatio katosi, kun koin saavuttaneeni kaikki tavoitteeni (pääsy maajoukkueeseen, Suomen ennätykset ja mestaruudet). Kisaaminen on kuitenkin stressaavaa ja valmistautuminen kisoihin määrää pitkälti muuta elämää, joten nyt 10 vuoden jälkeen pidän vähän taukoa, treenaan omaksi iloksi ja priorisoin muita asioita. Katsotaan, palaako kisanälkä vielä joskus!
Miten olet päätynyt voimanoston pariin?
Lähdin puolipakolla vastentahtoisesti puolisoni mukaan salille. Koin olevani enemmänkin jumppapirkko ja sali tuntui tylsältä. Puoliso sitten ohjasi tekemään voimanostoliikkeitä sen iänikuisen laitteissa istumisen sijaan ja siitä aukeni ihan uusi maailma. Sehän olikin kivaa, siinä kehittyi ja tunsin olevani siinä hyvä! Pian koin tarvetta valmentajalle netistä löytyvien ohjelmien noudattamisen sijaan. Valitettavasti Google löysi tuolloin huonosti suomalaisia valmentajia ja päädyin kyselemään Facebookissa voimailijanaisten ryhmässä suosituksia. Sitä kautta löysin amerikkalaisen Ken Gackin, joka valmensi minua koko tuon 10 vuotta. Hän oli sanonut valmentavansa vain kilpailijoita, joten lähestyin häntä ajatuksella “voihan sitä kokeilla”. Sille tielle jäin ja alakin vaihtui sosionomin hommista personal trainerin/voimavalmentajan työhön.
Mikä voimanostossa kiehtoo ja mikä siinä on parasta?
Tämähän on varsinainen Welcome to my TED talk -kysymys…! Ehkä tiivistettynä sen kokonaisvaltaisuus. Voimanosto perustuu luonnollisesti voimaharjoitteluun ja se on todella hyvää liikuntaa keholle. Se vahvistaa lihaksia, mikä puolestaan suojaa loukkaantumisilta ja auttaa arjessa (myös sitten vanhana, kun pääsee omin avuin ylös sängystä ja voi asua kotona pidempään). Voimatreeni ehkäisee osteoporoosia ja pienentää kakkostyypin diabeteksen riskiä. Lihasvoima pidentää eliniän odotetta ja lisäksi tuoreimpien tutkimusten mukaan voimaharjoittelu ehkäisee muistisairauksia ja parantaa mielialaa.
Lisäksi koen voimaharjoittelun myös henkisesti voimaannuttavana. Kun saavuttaa salilla asioita, joihin ei olisi kuvitellut pystyvänsä, se kantaa myös muuhun elämään. Pystyvyyden ja onnistumisen kokemukset ovat ihmiselle tärkeitä! Voimatreenin tulokset näkyvät myös nopeasti, joten se on motivoivaa. Voimanoston voi aloittaa missä iässä vaan, siihen ei ole pitänyt ryhtyä jo alakouluikäisenä. Lisäksi minulle siinä on tärkeää se, että se ei keskity ulkonäköön. Kilpailuissa ei arvioida, sitä mitä olet/miltä näytät, vaan sitä, mitä teet. Ainakin minulle siinä on suuri ero!
Niin ja feministinä minulle on ollut tärkeää päästä rikkomaan stereotyyppistä kuvaa naiseudesta. Nainen voi ja pystyy ja saa tehdä, mitä haluaa! Kohtu ei tipahda ulos, naisen ei tarvitse olla heikko ja hauras (mutta saa olla sitäkin, kuten miehetkin), ei tarvitse näyttää perinteisen naiselliselta eikä naisen paikka ole keittiössä – jollei nainen siellä halua olla.
Mitä teet vapaa-ajallasi silloin kun et ajattele voimanostoa?
Muuhun kuin voimanostoon käytetty vapaa-aika on tärkeää! Tätä aina painotan valmennettavillenikin. Mieli pitää saada pois voimanostosta, jotta se palautuu. Harvalle kilpailijalle nostaminen on vain kevyt pieni harrastus, jota käydään tekemässä pari kertaa viikossa töiden jälkeen, miten nyt kalenteriin sattuu sopimaan. Tavoitteet ja kilpailuihin valmistautuminen tekevät nostamisesta helposti työn kaltaista ja se voi myös uuvuttaa ja aiheuttaa loppuun palamista. Henkinen palautuminen on yhtä tärkeää kuin fyysinenkin. Sitä paitsi harvalle (Suomessa ei varmaan kenellekään) voimanosto tuo leivän pöytään eikä kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin. Jos voimanosto joskus loppuu jostain syystä, elämältä ei toivottavasti putoa pohja kokonaan.
Itse teen vapaa-ajalla paljonkin kaikkea ja nyt, kun kisaaminen on toistaiseksi jäänyt, sitä tietysti on enemmän. Teini-ikään ehtineet lapset myös vapauttavat arjesta aikaa ihan vain itselle. Luen paljon kirjoja, keskustelen niistä erinäisissä lukupiireissä, käyn teatterissa ja rakastan tanssimista. Keikoilla livemusan tahtiin pogoaminen täyttää sydämen onnesta ja käyn myös 5rytmin eli luovan tanssin tunneilla muutaman kerran kuussa omien aikataulujen puitteissa. Retkeilen metsissä niin usein kuin mahdollista ja kesäisin nautin luonnonvesissä uimisesta. 2-vuotias tiibetinterrieri Farina edesauttaa metsäretkien toteutumista. Ystävät ovat minulle myös todella tärkeitä ja ajanvietto heidän kanssaan on minun prioriteettilistallani korkealla (usein käymme yhdessä teatterissa ja tanssimassa).
Kenen kanssa haluaisit salille ja miksi?
Olen aina nostanut parhaiten, kun minulla on ollut kivaa. Ylilataudun helposti, joten ennätykset ovat tulleet usein silloin, kun olen sarjatauolla kikattanut ystävän kanssa. Ja siitä syystä valitsen kilpakumppanini Janika Kivelän, meillä on ollut aina kisoissa kivaa! Juttu ja nauru on luistanut ja olisi kiva treenata joskus yhdessä.
Mitä haluaisit vielä oppia voimanostosta?
Urheilupsykologia kiinnostaa eli siitä henkisestä puolesta, valmistaumisesta, itsestään kisatilanteessa parhaan suorituksen ulossaamisesta yms. haluaisin oppia lisää. Samoin naisten hormonitoiminta on kiehtovaa ja haluaisin mennä koulutukseen, jossa oppisin lisää hormonien vaikutuksesta voimatreeniin. Sekä kuukautiskierto että (esi)vaihdevuodet kiinnostavat. Vaihdevuosista on puhuttu todella vähän (ehkä nykyään jo vähän enemmän) ja niihin liittyviä asioita ei välttämättä tunnisteta lääkärissäkään. Ja pakkohan niiden on vaikuttaa siihen, miten kannattaa treenata! Vaikka olen niitä omatoimisesti opiskellut, jokin yksityiskohtainen koulutus alan asiantuntijan johdolla olisi upeaa.
Mitä haluaisit, että sinulta vielä kysyttäisiin ja mitä siihen vastaisit?
Ai mikä on minun lempisitaattini jostain lukemastani kirjasta? Onpa kiva kun kysyit, toivoinkin sitä kysymystä! Se on J.R.R. Tolkienia:
”Kunpa se ei olisi tapahtunut minun aikanani”, Frodo sanoi.
”Niin toivon minäkin”, Gandalf sanoi, ”ja niin toivovat kaikki, joiden elinaikana tällaiset asiat tapahtuvat. Mutta se ei ole heidän päätettävissään. Voimme päättää vain siitä, mitä teemme sillä ajalla joka meille annetaan.”
Terveisiä eVoimanostajan lukijoille?
Ollaan kilttejä toisillemme ja lähestytään toisiamme empatialla. Kaikkea ei tarvitse henkilökohtaisesti ymmärtää eikä omakohtaisesti haluta, mutta on hyväksyttävä, että muut saavat elää elämänsä juuri niinkuin he haluavat – kunhan se ei sorra tai vahingoita ketään toista. Metsä vastaa usein niin kuin sinne huutaa ja rakastamalla saa itsekin rakkautta. Rakkaudentäyteistä syksyä siis kaikille!
