SM-kisojen moninkertainen kisaisäntä kuntosali Jeppis Gym Pietarsaaressa sulki ovensa

Teksti ja kuvat: Mika Honkaniemi

Yksi aikakausi tuli päätökseen, kun legendaarinen kuntosali Jeppis Gym Pietarsaaren keskustassa sulki ovensa helmikuun 28. päivä. Tapio Hepokankaan ja Reijo Jaakkolan starttaama sali aloitti 90-luvun alkupuolella vaatimattomista tiloista ja hyvin nopeasti tuli muutto isompiin tiloihin Runeberginkadulle vanhan pitsitehtaan tiloihin. Pietarsaaren Voimailijoiden toimipaikkana oli tähän asti toiminut Pietarsaaren Urheilutalon voimailusali, jossa allekirjoittanutkin sai kipinän voimanostoon vuonna 1988. Tapio toivoi ja halusi omien valmennettaviensa siirtyvän Jeppis Gymille treenaamaan ja 90-luvun puolivälissä Jeppis Gymistä tuli pikkuhiljaa seuran uusi kotisali. Urheilutalolta seura siirsi seuran omistamia tankoja, painoja ja telineitä mukanaan Jeppis Gymille minkä myötä salista muodostui erinomainen paikka voimanostoa harrastaville ihmisille.

Voimailijoiden valmennuksesta aina pääosin vastannut Tapio pystyi nyt työnsä kautta viettää aikaa salilla varsinkin nuorten nostajien kanssa, mikä valmennuksen kannalta on erittäin tärkeää. 90-luvun loppupuolella Jeppis Gymin omistus siirtyi kokonaan Tapiolle ja lähes 35 vuotta Tapio on liikuttanut lukuisia Pietarsaarelaisia. Voimanostajista kuntoilijoihin, nuorista eläkeläisiin ja Tapion voimavalmennuksesta ovat saaneet osansa monenkirjava porukka. Yleisurheilijoita, jääkiekkoilijoita, jalkapalloilijoita ym. Ja tietenkin oman lajimme edustajat seurarajoja rikkoen. Moni maajoukkuetason huippuvoimanostaja on käynyt Jeppis Gymillä harjoittelemassa Tapsan valvovien silmien alla mm. Päivi Haapoja, Pirjo Savola ja Hannu Kopola. Jeppis Gymin ansiosta seuran nostajien määrä myös kasvoi ja PV oli usein voittamassa Voimamalja kilpailua.

Pietarsaaren Voimailijoiden puolesta seuran puheenjohtaja Juhani Salo ja sihteeri Mika Honkaniemi muisti Tapio Hepokangasta Jeppis Gymin ja Pietarsaaren Voimailijoiden pitkästä ja menestyksekkäästä yhteistyöstä.

Jeppis Gym on myös toiminut SM-kisojen näyttämönä lukuisia kertoja, peräti 8 kertaa. Seitsemän viimeisintä PV:n järjestämää SM-kisaa pidettiin Jeppis Gymin viimeiseksi sijainniksi jääneessä paikassa, joka sijaitsi vanhan tupakkitehtaan tiloissa. Sali toimi hyvin tämänkin tasoisten kilpailujen pitämiseen ja myös kevensi järjestävän seuran työtaakkaa mikä varsinkin SM-kilpailujen kohdalla olisi normaalisti melkoinen. Jeppis Gym on toiminut myös vuosien saatossa voimanostoleirien pito paikkana.

Jeppis Gymillä on monet käyneet nostamassa uransa ensimmäiset kisansa ja osa myös viimeiset. Kansallisia kisojakin on sali PV:n toimesta isännöinyt lähempänä sataa kertaa mikä kuvastaa salin merkitystä pohjanmaan alueen seuroille ja nostajille. Tapion panos kuntosaliyrittäjänä on ollut merkittävä, ei vain Pietarsaaren Voimailijoille, vaan koko Pietarsaarelle. Iso kiitos siitä Tapiolle!

Pietarsaaren Voimailijat aloitti yhteistreenit heti MT Fitin tiloissa, kun seura oli saanut siirtonsa tehtyä.

Pietarsaaren Voimailijoilla on onneksi mahdollisuus jatkaa saman katon alla seuratoimintaa ja treenaamista, kun siirrymme Mari ja Thomas Holmin omistamalle MT Fitille. Sali on jo valmiiksi voimanostolle erittäin sopiva harjoittelupaikka mikä vain täydentyi entisestään, kun PV siirsi sinne lisää Eleikon yhdistelmätelineitä ja paljon Eleikon ja Leokon tankoja ja painoja. PV jatkaa myös kilpailutoiminnan pyörittämistä heti 4. huhtikuuta kun järjestämme kansalliset klassiset voimanostokilpailut. Pietarsaaren voimailuperinteet jatkuu vahvana.