Kuvat: Sanna Hillberg ja White Lights Media
Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Mitkä ovat ennätyksesi voimanostossa?
Nimeni on Jonna Alanko ja olen kotoisin Sysmästä. Tällä hetkellä asun Tampereella ja edustan Ylöjärven Ryhtiä. Ikää on 38 vuotta. Ennätykset ovat tällä hetkellä 157,5-92,5-191 (N63).
Olen koulutukseltani farmaseutti ja työskentelin niissä hommissa lähes 15 vuotta, enimmäkseen sairaala-apteekissa. Nykyisin toimin suunnittelijana Istekki Oy:ssä. Kiinnostus terveyteen ja urheiluun on aina ollut suuri, joten suoritin ”huvin vuoksi” töiden ohessa terveystieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnon. Pääaineena oli terveyden edistäminen sekä liikunta- ja urheilulääketiede. Sivuaineena luin urheiluravitsemuksen sekä urheilupsykologian perusopinnot. Näistä on ollut hyötyä omalla urheilijan polullani, mutta myös elämässä yleisesti.
Miten olet päätynyt voimanoston pariin?
Ajauduin lajin pariin sattumalta. Silloinen mieheni halusi opetella treenaamaan vapailla painoilla ja ostin hänelle lahjaksi PT-käynnin. Asuimme silloin Ylöjärvellä ja katselin netistä, sattuisiko lähellä olemaan pätevän oloista valmentajaa. Löysin Tanja Petmanin ja siitä se lähti. Olin silloin 29-vuotias, enkä ollut aiemmin kuullutkaan koko lajista, saati koskenut tankoon. Liikuntataustaa toki oli, junnuna lähinnä yleisurheilua ja tanssia ja myöhemmin sitten ryhmäliikuntaa eri muodoissaan.
Mikä voimanostossa kiehtoo ja mikä siinä on parasta?
Alkuun tietysti kiehtoi nopea kehitys ja sitoutuminen ohjelman noudattamiseen, mikä puolestaan paransi yleistä hyvinvointia muuttuvan arjen myötä. Alkoholi ja muut iltariennot jäivät vähitellen pois ja pitkään kestänyt olkapääkipukin katosi. Lähtötilanne oli se, etten saanut edes tankoa rintaan asti, kun olka kiristi niin pahasti.
Rakastan rutiineja ja urheilu on kai lajista riippumatta sellainen asia, jonka ympärille niitä on erityisen helppo rakentaa. Moni saattaa ajatella, että elämä urheilun ehdoilla on kovin rajoittunutta, mutta minulle urheilu edustaa suuressa määrin vapautta. Rutiinit säästävät hirveästi energiaa.
Tällä hetkellä nautin sydämeni täydeltä siitä, minkälaisen elämän ja arjen tämä harrastus toi tullessaan. Pienistä vammoista huolimatta koen olevani terveempi kuin koskaan ja osaan ottaa ilon irti pienistä asioista arjessa, kuten esimerkiksi siitä, miten kauppakassit tai mökillä vesisaavit eivät paina käytännössä mitään. Se saa aina hymyn huulille. Laji on myös lisännyt paljon itsetuntemusta ja viime vuosina kehitys onkin ehkä ollut nostettujen kilojen sijaan enimmäkseen henkistä. Se puolestaan on tuonut tänä vuonna mukanaan myös fyysistä kehitystä. On jotenkin liikuttavaa nähdä, mihin oma keho pystyy ja miten rajat hilautuvat edelleen hiljalleen ylöspäin, suhteellisen korkeasta aloitusiästä huolimatta.
Kilpaileminen on sitten oma lukunsa. Siitä en ole oikein koskaan pitänyt. Olen enemmän sellainen tarkkailijaluonne, enkä välitä olla huomion keskipisteenä. Ajattelen kuitenkin, että pelon kohtaamisessa piilee aina mahdollisuus kehitykseen. On erittäin mielenkiintoista tehdä havaintoja itsestä, miten toimii epämukavuusalueella tai paineen alla ja pohtia, miten voisi toimia paremmin. Kisoissa on myös se hyvä puoli, että ne usein aktivoivat tiiviimpään yhteydenpitoon muiden nostajien kanssa ja erityisesti seuran sisällä. Harjoittelen enimmäkseen yksin ja nykyään ilman valmentajaa, joten on ihanaa huomata ja muistaa, että on siitä huolimatta osa yhteisöä.
Mitä teet vapaa-ajallasi silloin kun et ajattele voimanostoa?
Olen koti-ihminen. Kaikenlaiset pienet projektit tuottavat suurta iloa, vaikka harvoin lopputulos on sitä mitä suunnitteli. Minulla on myös ehkä noin 60 huonekasvia ja luen paljon kirjoja. Luonto on lähellä sydäntä. Rakastan kahvia ja pullaa ja ne maistuvat jostain syystä erityisen hyvältä ulkona.
Kenen kanssa haluaisit salille ja miksi?
Isoäitini. Haluaisin kovasti nähdä hänet nuorena urheilemassa. Hän on nyt noin 85-vuotias ja haastaa kaikkia edelleen käden vääntöön aina kun mahdollista.
Mitä haluaisit vielä oppia voimanostosta?
Jaa-a. Tuntuu, että opin perusasiatkin joka vuosi uudelleen. Keho muuttuu koko ajan ja tekeminen sen myötä. Varmaan monen muun tavoin unelmoin siitä, että saisin vielä jonain päivänä kisatilanteessa ulosmitattua kaiken potentiaalin.
Mitä haluaisit, että sinulta vielä kysyttäisiin ja mitä siihen vastaisit?
Todella vaikea kysymys! Jos ajattelen asian niin päin, että mitä minulta usein kysytään, niin kysymys kuuluu ” Valmennanko?” En valmenna ja syy on se, etten pystyisi tekemään sitä tällä hetkellä sillä fokuksella kuin haluaisin.
Terveisiä eVoimanostajan lukijoille?
Tämä on ehkä vähän tylsä, mutta ajankohtainen ainakin: Leppoisaa Joulun aikaa kaikille ja onnea Uuteen vuoteen!
