Kuvat: Anninan arkisto
Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Mitkä ovat ennätyksesi voimanostossa?
Olen Annina Luotonen, 38-vuotias äiti, voimanostaja, yritysasiantuntija ja maanviljelijä Porista. Alun perin olen kotoisin Merikarvialta mutta 18 vuotta Porissa on tehnyt tehtävänsä. Voimanostossa parhaat tulokset ovat jalkakyykky 190 kg, penkkipunnerrus 132,5 kg ja maastanosto 230,5 kg. Toki salilla nostetut tulokset ovat parempia, mutta niitähän ei lasketa.
Miten olet päätynyt voimanoston pariin?
Aloitin kuntosaliharjoittelun 13-vuotiaana Merikarvialla isoveljen innostamana. Homma oli mukavaa ja sitä tuli jatkettua säännöllisesti, mutta treenaaminen ei varsinaisesti ollut mitenkään järkevää. Parikymppisenä kiinnostuin vahvanaislajeista ja otevoimailusta ja niiden parissa kilpailinkin kolme vuotta. Voimalajeista kohokohtana oli pohjoismaiden mestaruus vuodelta 2012. Vuonna 2013 loukkasin olkapääni vahvalajissa ja leikkauksen jälkeen aloin pohtimaan lajin vaihtoa. Mietinnässä oli monenlaisia lajeja, mutta kyllä päällimmäisenä oli koko ajan voimanosto. Voimanostossa kilpailin ensimmäisen kerran vuonna 2016. Harmittaa, että löysin oman lajini vasta melko myöhään, mutta sain erinomaista pohjaa luotua vahvanaislajien kautta, jotka hyödyttävät minua myös voimanostossa.
Mikä voimanostossa kiehtoo ja mikä siinä on parasta?
Voima on kiehtonut minua aina. Olen pikku tyttönä katsonut vahvakisoja telkkarista ja ihaillut voimakkaita ihmisiä. Parasta voimanostossa on se, että rauta painaa saman verran kaikille. Rauta on rehellistä ja sen parissa on vaan nöyrästi tehtävä töitä, jotta voi tulla vahvemmaksi koska oikoteitä ei ole. Parasta on myös voimailun parissa olevat samanhenkiset ihmiset. Voimailu yhdistää ja sen parista onkin löytynyt paljon hienoja ihmisiä.
Mitä teet vapaa-ajallasi silloin kun et ajattele voimanostoa?
Voimanosto rytmittää kyllä vahvasti arkea, mutta jos vapaa-aikaa jää niin mielelläni käyn patikoimassa ja ihan vaan metsässä koiran kanssa lenkkeilemässä. Jos aikaa olisi enemmän niin piirtäisin/maalaisin sekä soittaisin klarinettia/saksofonia, mutta ne harrastukset on jääneet valitettavasti vähemmälle. Ehkä sitten on aikaa, kun eläköidyn voimanostosta.
Kenen kanssa haluaisit salille ja miksi?
Mietin tätä pitkään ja ehkä Sonita Muluh olisi minun valintani. Olen hänen kanssaan päässyt juttelemaan ja hän vaikuttaa oikein symppikseltä tyypiltä, jonka kanssa olisi hienoa treenata. Tietty pyytäisin vinkit kyykkyyn.
Mitä haluaisit vielä oppia voimanostosta?
Voimanosto on mielestäni siitäkin hieno laji, että tässä ei koskaan tule valmiiksi. Aina on kehittämistä ja viilaamista omassa tekemisessä. Aina voi olla pikkusen parempi ja siihen tähdätään.
Mitä haluaisit, että sinulta vielä kysyttäisiin ja mitä siihen vastaisit?
No ehdottomasti, että mikä on lempiruoka ja vastaus on lihapullat ja perunamuusi puolukkahillolla.
Terveisiä eVoimanostajan lukijoille?
Muistakaa kuunnella valmentajaa. Tärkeintä kuitenkin on ilmestyä paikalle ja tehdä treenit. Mutta vieläkin tärkeämpää on tehdä hommia ilon kautta ja rennosti. Kovia treenejä tavoitteita kohti kaikille lukijoille ja muistakaa nauttia keväästä ja tulevasta kesästä!