Teksti: Päivi Ristolainen. Kuvat: Sanna Hillberg
Ylöjärven urheilutalo oli tämän vuoden varustepenkkipunnerruksen SM-kisojen järjestämispaikka 16.-17. joulukuuta käydyssä kisassa. Kisaan ilmoittautui kaikkiaan 138 kilpailijaa. Ilahduttavaa oli, että kilpailijamäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna. Osallistujamäärä kasvoi mm. naisten subjunioreiden ja junioreiden sarjoissa.
Kisan nuorin osallistuja oli Essi Närvä, joka on syntynyt vuonna 2009. Essi vei nimiinsä sarjan N18/76 kg suomenennätyksen nostaen ensin ennätyksen 85,5 kiloa ja parantaen tulosta vielä 92,5 kiloon. Subjunioreissa suomenennätyksen tekivät myös sarjassa N18/57 kg Eerika Palosaari 110 kilon tuloksella ja Ninni Kopola sarjassa N18/63 kg 101 kilon tuloksella. Milla Haapamäki kilpaili sekä subjunioreissa lauantaina että avoimessa sunnuntaina. Milla paranteli molemmissa kisoissa suomenennätyksen sarjaan N18/69 kg. Tilastoihin jäi tällä kertaa sunnuntain 115 kiloa. Kuuluttaja Heikki Orasmaa lahjoitti kisassa Millalle kuuluttajan palkinnon erinomaisista suorituksista.
Minka Poikselkä puolestaan teki suomenennätyksen sarjaan N23/76 kg. Tulos 125 kiloa on 19-vuotiaalle nostajalle huikea. Itse asiassa Minkan tulossarja 113,5-120-125 oli jokaisella nostolla uusi SE.
Naisten avoimen ennätyksistä vastasivat Anna-Eveliina Partanen, joka teki sarjaan 69 kg 141 kilon tuloksen. Tiina Voho puolestaan teki painoluokassa 76 kg nostollaan 151 kiloa suomenennätyksen sekä avoimeen luokkaan että N50-ikäluokkaan.
Sanna Oksanen kilpaili sarjassa N50/63 kg, ja teki siihen suomenennätyksen 110,5 kiloa. Kaikki ikäluokat huomioiden suurimmat raudat nostettiin avoimen luokan 84+ kg painoluokassa, jossa sekä Sari Rauhala että Helena Rehnberg nostivat 152,5 kilon tuloksen. Sari nappasi kultamitalin pienemmällä omalla kehonpainolla.
Miesten kisassa tehtiin kaksi suomenennätystä. Petteri Laurikainen teki 252,5 kilon tuloksen sarjaan M50/105 kg. Markus Ahonen vastasi kisan ainoista yli 300 kilon nostoista nostaen toisella nostollaan 305 kiloa ja kolmannella sarjan 120 kg suomenennätyksen 315 kiloa.
IPF GL -pisteiden mukaan miesten kolme parasta nostajaa olivat Markus Ahonen, Mikko Tiensuu ja Teemu Hällfors. Naisilla vastaava järjestys oli Tiina Voho, Anna-Eveliina Partanen ja Maria Karjalainen.
Kisassa tehtiin myös muunlaista ”historiaa” kuin suomenennätyksiä. Ensimmäistä kertaa Suomen Voimanostoliiton TikTok tililtä välitettiin kisasta liveä. Sunnuntain naisten kisaa seurasi kaikkiaan 1839 katsojaa ja miesten kisaa 2326 katsojaa. Kaikki eivät toki olleet paikalla yhtä aikaa, mutta näkyvyys oli kuitenkin hyvä. Miesten kisan aikana tuli myös katsojilta kysymyksiä, jotka liittyivät mm. paidan tuomaan kilomääräiseen etuun suhteessa klassiseen tyyliin.