Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut 31.1.-2.2.2025 Tammisaari

Teksti: Heikki Orasmaa, kuvat: SVNL ja Sanna Honkaniemi

Tammisaaren Palloiluhalli on ehtinyt olla jo monien voimanoston SM-kisojen näyttämönä. Tammi- ja helmikuun vaihteessa siellä kokoontuivat nuoret kisaamaan klassisen voimanoston mitaleista. Ilmoittautuneita oli 159 nostajaa, muutama poisjäänti oli.

Kolmipäiväiset kisat alkoivat jo perjantaina ja päättyivät sunnuntaina. Etenkin lauantaipäivä oli pitkä päivä alkaen aamulla klo 9, punnitus klo 7 ja päivä oli ”pulkassa” hieman ennen klo 23, tosin välissä oli pari taukoa. Sunnuntaina oli nostot ohi noin klo 17 ja näin onnistuneet kisat saatiin päätökseen.

Avauspäivänä nostivat 14-vuotiaiden ikäluokat sekä 18-vuotiaat miehet. Suomen mestaruudet ratkaistiin IPF GL -pisteillä eli systeemillä, joka on saanut eri tahoilta moitteita. Tämän pistelaskutavan hyväksyi liiton syyskokous eli läsnäolleet seurojen valtuuttamat edustajat. No, se siitä. Pomarkun Pyryn Emma Salmio voitti tiukalla piste-erolla Pietarsaaren Iida-Maria Lantelan. Julius Virtanen Kankaanpään Voimailijoista oli ylivoimainen ykkönen poikien sarjassa.  M18-ikäluokassa paras oli Ahvenanmaan (ÅKK) Filip Strand.

 

M14-ikäluokan mitalistit vasemmalta: 2. Aarni Ketola YlöR, mestari Julius Virtanen KaVo ja kolmas Viljami Rajakannas PomPy. Julius on Jarmo Virtasen 9xMM poika.

 

Tässä raportissa ei kirjoittaja tule kirjaamaan kaikkia tuloksia, jotka ovat kirjattu liiton nettisivulle. Henkilökohtaisia ennätyksiä tehtiin todella ilahduttavan runsaasti, mutta niiden kirjaaminen olisi tekemätön tehtävä. Otetaan nyt esille ainakin SE-tekijät.

Sarjan 59 kg viime vuoden M18-ikäluokan mestari Tyrsky Reunanen kisasi nyt sarjassa 66 kg ollen nyt toinen, Tyrsky kuitenkin tykitti uudet SE-lukemat penkissä 135,5 kiloa. Valtteri Kivimäki (OPT) otti kirkkaimman, kohentaen maastanoston SE:n lukemiin 235 kg ja yhteistuloksen SE:n 517,5 kiloon.

Lauantaina oli vuorossa 18-vuotiaat naiset sekä M23 kevyet nostajat. Essi Närvä palkittiin N18-ikäluokan parhaana. Essin otteissa on, nuoresta iästä huolimatta, osaamisen taito nostoihin. Samaa osaamisesta voisi mainita, että sitä oli lähes joka nuorella. SVNL valitsi vuoden 2024 seuraksi Idän Voimailijat, jonka riveistä tuli Lyydia Leskinen voittaen sarjan 84+ kg ja samalla tehden SE-lukemat jalkakyykky 172,5 kiloa, maastanosto 175 kiloa ja yhteistulos 422,5 kiloa.

Puolen päivän aikaan hämeenlinnalaisseura OSC:n Elmeri Kujala otti kultamitalin M23-ikäluokan sarjassa 74 kiloa ja samalla uudet SE:t jalkakyykky 243 kiloa ja maastanosto 278 kiloa. Elmeri pokkasi myös ”Kuuluttajan kunniapalkinnon”, jonka saatesanoina oli: ”Elmeri tekee tuloksellista valmennustyötä ja siinä samalla pitää itsensä kondiksessa, josta osoituksena mestaruus ja uudet SE-tulokset.”

 

Janna Huuho PaPu sarjan N23/84+ kg mestari

 

Sarjan 74 kiloa viime vuoden mestari Anton Nykänen Rautalammin Urheilijat kisasi nyt sarjassa 83 kiloa. Anton otti siinä piikkipaikan heti alusta alkaen. Hänen nimiinsä kirjattiin uudet SE-raudat avoin luokka ja M23; penkkipunnerrus 205,5 kiloa ja M23 SE yhteistuloksessa 728 kiloa. Yhteistulos on 14,5 kiloa alle Tuomas Hautalan nimissä olevan avoimen luokan SE-tuloksen. Antonin kisaamisessa oli tekemisen meininki, jos näin sanoa tai paremminkin kirjoittaa.

Sunnuntai on toiveita täynnä, sanotaan. Näin myös on voimanostoskaboissa. Naisten M23-ikäluokassa ensimmäistä vuottaan kisaava Pyhtään Yrityksen Juuli Kostian sai viidennen kerran putkeen ikäluokkansa parhaan pystin itselleen. Tosin samassa sarjassa 69 kg hopeaa saanut Oona Kujala (OPT) otti Juulilta SE:n jalkakyykyssä nimiinsä 180,5 kiloa nostollaan. Sarjan 84 kiloa voittaja 21-vuotias Nina Heikkinen (PV) teki voimanostohistoriaa, sillä hänestä tuli klassisessa voimanostossa nuorin suomalaisnainen, joka on kyykännyt 200 kiloa, sillä hänen tekemä tulos 202,5 kg on N23 ja avoimen luokan SE. Mainittakoon, että tätä kirjoittaessani (8.2.) tuli tieto, että Nina on valittu vuoden 2024 Pietarsaaren parhaaksi urheilijaksi.

 

Sarjan N23/69 kg mitalistit vasemmalta: 2. Oona Kujala OPT, Juuli Kostian PyY ja kolmas Aili Väisänen VarpVi

 

N23-ikäluokan sarja 84 kiloa palkintopalli:  vas. 2. Laura Sorsa E-IT, mestari Nina Heikkinen PV ja kolmas Jenna Laitinen FPC.

 

Myös tämän hetken klassisen nostomuodon kaikkien parhaiden listalla oleva kakkonen, Tuomas Hautalan jälkeen, Niko Lappi oli timmissä kondiksessa. Niko paranteli omissa nimissä olevaa jalkakyykyn SE-tulosta kympillä lukemiin 330 kiloa. Ei se ennätystehtailu siihen loppunut, sillä penkissä M23-ikäluokan ennätyslistaan Lappi tuli uudeksi nimeksi ja perään raudat 200 kiloa. Yhteistulostaan Niko kohensi peräti 30 kiloa lukemiin 870 kiloa. Viimeinen vetorauta oli 351 kiloa, joka valitettavasti irtosi näpeistä, lähtien irti lupaavasti. Se olisi ollut avoimen luokan uusi SE ja M23-ikäluokan uusi maastanoston ja yhteistuloksen SE. Ei ole kaukana se päivä, jolloin nuo SE:t on Niko heiniä.

Lisäksi oli monia nostajia ja sarjoja, joissa taisteltiin ja taktikoitiin sijoituksien eteen. Eräs mielenkiintoinen taistelija oli Kreikassa syntynyt Hartolan Voimaa edustanut 20-vuotias Georgios Pantelidis, joka tunnetaan lempinimeltään ”Yrjö Penttinen”. Hän kilpaili M23-ikäluokan sarjassa 120+ kiloa. Hän oli kisan ajan ennusteissa mitalisti. Mutta mikä väri? Pahin vastus oli viime vuoden ykkönen Santeri Pasanen Tikkurilan Kajastus. Maastanoston alkaessa ”Yrjöllä” oli saumaa vaikka kultaan. Nyt pitäisi alkaa taktikoimaan, jotta Pasanen ei pääse uusimaan mestaruuttaan. Murheena oli ettei ”Yrjöllä” ollut huoltajaa, joka jelppaisi taktikoinnissa. Silloin astui voimaan ystävyys- ja avunantosopimus, josta löytyi avustajaksi liiton valmentaja Kaj Mattila. Pasanen veti pohjat 317,5 kiloa ja saldo 812,5 kiloa. ”Yrjön” tulee vetää kolmannellaan 322,5 kiloa, jotta pääsee samaan ja kevyempänä ottaa kullan. Kreikan hemmo kisasi koko kisan ilman vyötä ja maastanostoon asti ilman huoltajaa, olikohan edes kynää. Voittoveto oli koko kolmipäiväisten kisojen viimeinen nosto ja sen arvona kultamitalinosto. No, katsomo taputti kuin Pohjois-Korean aukiolla ja ”Ykä” veti raudat ja mestaruus oli hänen. Hieno päätös näille onnistuneille kisoille.

 

Georgios Pantelidis HartVo

 

Kisat vaativat tehokkaan talkoojengin, jota löytyi kiitettävästi KK Ekenin riveistä. Joten suurkiitos kaikille, jotka olivat myötävaikuttamassa näiden kisojen onnistumista, ketään unohtamatta. Erikoiskiitoksen ansaitseva pariskunta on Andreea Vasilescu ja Timo Lillbacka, jotka ovat jalostaneet suoratoistolähetyksestä sen katselijaa miellyttävän ohjelman. Liiton puheenjohtaja Tero Hyttinen kunnioitti myös läsnäolollaan, ollen juryn jäsen ja mitalienjakaja. Kiitokset saavat myös Raaseporin kaupungin liikuntapäällikkö Julia Salmela sekä hallimestari Benny Forsström. Unohtamatta kisojen pomoa Ville Orasmaata.

TULOKSET