Teksti ja kuvat: Heikki Orasmaa
Pääkaupunkiseudulla toimii edelleen Helsingin Pyttykerho, joka on ollut toiminnassa jo vuodesta 1948 alkaen. Kerho jakaa haarikkapyttyjä edelleen erilaisissa urheilutapahtumissa menestyville. Jakajina on ollut näyttelijöitä ja urheilun parissa olevia ja olleita henkilöitä.
Itse hankin jostakin ”sekatavarakaupasta” 1990-luvun puolivälissä erän pieniä posliinisia kukkoja. Funtsasin mitä tällä ”kukkofarmillani” teen. Sitten lamppu syttyi ja sain idean alkaa jakaa niitä SM-kisoissa, niiden parissa oleville, etupäässä nostajille.
Ensimmäisen, silloin Kunnian Kukon, sai Tommi Paavilainen nuorten M20-ikäluokan SM-kisoissa 20.10.1996 Järvenpäässä. Siitä alkoi näiden kuuluttajan kunniapalkintojen jakaminen. Ensin jaoin niitä kukkoja, joita ei monia ollut. Sitten palkinnot olivat pieniä pöytäkelloja, etupäässä nyt ne ovat erilaisia pokaaleja. On ollut toki jokunen malmikivi, johon olin lajimerkin ja laatan liimannut. Malmikivet eli raudan alku, hain Tammisaaren saaristossa sijaitsevasta nyt jo lakkautetusta Jussarön kaivossaaresta. Siellä on ollut kaivostoimintaa vuosina 1834-1861 ja 1961-1967. Kivestä tuntee, että se sisältää rautaa, sen verran painavia ovat. Ne ovat nyt loppu, joten ensi kesänä veneen kokka kohti Jussaröä kivien hankintaan. Ne ovat varmasti uniikkipalkintoja, ei ole kahta samanlaista kiveä.

Olen arvioni mukaan jakanut SM-kisoissa näitä palkintoja yli 130. Jos olisin SM-kisojen kuulutusurani alusta, aina vuodesta 1984 alkaen jakanut näitä palkintoja, niin olisi niiden lukumäärä huomattavasti runsaampi. Tarkoitus on jatkaa perinnettä edelleen tulevissakin SM-kisoissa.
Harmi etten ole kirjannut muistiin keille kaikille olen näitä palkintoja jakanut vuosien mittaan ja eipä valokuviakaan ole kuin osasta saajista. Yleensä jakohetki on kiireinen, palkintojenjaon yhteydessä ja siinä kuulutuksien välissä käyn ojentamassa palkinnon saajalle, jos hän on podiumilla. Palkintojen saannin edellytys ei ole olla kisan paras nostaja. Heidän kriteerinä voi olla yleisön huomioima lavakäyttäytyminen, pitkäaikainen menestys uralla jne.
Saajista enemmistö on ollut nostajia, mutta palkinnon on saanut myös mm. lava-avustaja, tuomari, seura jne.



