Klassisen voimanoston Helsingin herruudesta kamppailtiin Kontulassa

Teksti: Riikka Taka, kuvat: Harri Vakkinen-Huhta

Järjestyksessään 32. klassisen voimanoston Helsingin aluemestaruuskilpailut käytiin Kontulan kuntokellarissa lauantaina 19.10.2024. Kilpailun järjestäjänä toimi Pääkaupunkiseudun Seurayhtymä PSS. Kilpailu oli avoin Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan seurojen edustajille, mutta myös muiden seurojen edustajat olivat tervetulleita mukaan nostamaan ja tekemään tuloksen ns. kilpailun ulkopuolella. Palkintosijat ja mestaruudet jaettiin kuitenkin pääkaupunkiseudun seurojen nostajien kesken.

Yhteensä nostajia oli kilpailussa 28. Mukana oli 11 naista, joista kaksi nosti kilpailun ulkopuolella sekä 17 miestä, joista yksi nosti kilpailun ulkopuolella. Kisa käytiin kolmessa ryhmässä, jossa naiset nostivat ensimmäisinä omassa ryhmässään ja miehet kahdessa seuraavassa ryhmässä.

Kontulan kuntokellarissa oli tupa täynnä ja tunnelma sähköinen heti kilpailun alkumetreiltä lähtien. Lisäpenkkejä kannettiin katsomoon, kun kilpailu toi paikalle kannustajia ja katsojia suuren joukon. Kahvion leivät, mokkapalat, limut ja kahvit tekivät kauppansa ja pitivät myös talkooväen eli kisajärjestäjät toimintakuntoisina koko pitkän päivän.

Nostolavalle nousi niin kokeneita konkareita, SM-tulosrajan rikkojia, kilpailemaan palaavia comebackin tekijöitä kuin ensikertaa voimanostossa kilpailevia urheilijoitakin. Tuttuun Kontulan kisojen tapaan tunnelma oli hyvä ja kannustus kovaa. Päivään mahtui suuria tunteita, isoja onnistumisia, omia ennätyksiä ja itsensä ylittämisiä sekä tietysti kovia rautoja.

Naisten ryhmässä oli edustettuna nostajia painoluokista 63-84+ kg. Vanessa De Moor (HeTarmo) nappasi sarjan 63 kg mestaruuden. Samassa sarjassa kilpailivat myös Anu Nousiainen (MiVo) sekä Sanna Ahonen (NIL), mutta koska molemmat nostivat kilpailun ulkopuolella, jäi aluemestaruuden hopea ja pronssi nyt jakamatta tässä painoluokassa.

 

Jalkakyykky hymyilytti Iida Hyytiäistä (OpLi)

 

Sarjassa 69 kg Iida Hyytiäinen (OpLi) vei voiton ollen samalla koko kilpailun pisteissä paras naisnostaja. Hopeaa kaulaansa sai Annastiina Raunio (E-Vo) ja pronssille kurotti Janita Hämäläinen (HeTarmo.) Painoluokkiensa ainoina edustajina Riikka Mäkinen (HeTarmo) ja Anni Räsänen (E-Vo) ottivat mestaruudet nimiinsä sarjoissa 76 kg ja 84 kg. Sarjassa 84+ kg voiton vei Natalia Gadolin (HAK), hopealle itsensä nosti Jenni Jatila (HeTarmo) ja pronssia ripustettiin Sari Hallanaron (E-IT) kaulaan. Naisten joukkuekilpailun voiton vei IPF GL -pisteillä Espoon Voimailijat.

 

Naisten joukkuepalkinto Espoon Voimailijoille

 

Miehissä kilpailtiin painoluokissa 74-120+ kg. Joel Keränen (HYV) nappasi 74 kg sarjan mestaruuden. Hopealle nosti Ismo Hietanen (HeTarmo) ja pronssia sai Anton Montonen (HAK.) Sarjan 83 kg mestaruus kirjattiin Keijo Pasasen nimiin (I-HV.) 93 kg sarjassa mestaruuden vei Joona Makkonen (TiKa), hopeaa Antti Niemimaalle (HeTarmo) ja pronssia Jussi Mäntylälle (E-IT.) Sarjassa nosti myös Jani Hyttinen (FPC) tehden sarjan kovimman yhteistuloksen, mutta kilpailun ulkopuolisena nostajana mestaruutta ei nimiinsä voinut saada.

Koko kilpailun pisteissä paras miesnostaja Joel Määttä (HAK) otti sarjan 105 kg voiton itselleen. Ville Luntiselle (HeTarmo) hopeaa ja Kaj Waseniukselle (E-IT) pronssinen mitali. Sarjan 120 kg mestaruuden nimiinsä otti Jonne Norrgård (HeTarmo) ja 120+ kg sarjassa kultaa sai Rahil Bedretdin (OpLi) hopean mennessä Kimmo Leppäselle (Team365.) Miesten joukkuekilpailun voiton vei IPF GL -pisteillä Helsingin Tarmo.

 

Miesten joukkuepalkinto Helsingin Tarmolle

 

Tuomareina kilpailussa toimivat Arto Hannolin, Juha Erälaukko, Timo Rukkila, Veijo Räsänen ja Ossi Parkkinen. Kilpailua oli sponsoroimassa ja mahdollistamassa Valmento Oy sekä Malmin Korujapa Oy. Kilpailun striimauksesta vastasi RPE 11 – Hallittu lasku -podcastin väki.

Seuraava klassisen voimanoston Pääkaupunkiottelu järjestetään Tallinnassa toukokuussa 2025. Kyseessä on vuosittainen Helsingin, Tallinnan ja Tukholman välinen ystävyysottelu, jonka järjestämisestä vastaa jokainen kaupunki omalla vuorollaan. Kilpailu käydään joukkueina IPF GL-pisteillä. PSS kokoaa Helsingin joukkueen syksyn 2024 Helsingin aluemestaruuskilpailun osallistujista. Jos siis olit nyt mukana aluemestaruuskilpailuissa, niin seuraa sähköpostiasi mahdollisen joukkuekutsun varalta!

 

Kilpailun striimauksesta vastasi RPE 11 – Hallittu lasku -podcast

 

Pääkaupunkiseudun Seurayhtymä eli PSS on vuonna 1990 Helsingissä perustettu voimanoston yhteistyöjärjestö, jonka tarkoituksena on tukea ja kehittää pääkaupunkiseudun voimanostourheilua. Tällä hetkellä PSS:n toiminnassa mukana on Tikkurilan Kajastus ry, Espoon Voimailijat ry ja Helsingin Atleettiklubi ry.

Tavoitat PSS:n osoitteesta pss.voimanosto@gmail.com

Kisan tulokset

 

Joel Määttä (HAK) ja 300 kg maastanosto