eVoimanostajan Sunnuntaivieras – Meri Kallio

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Mitkä ovat ennätyksesi voimanostossa?

Olen Meri Kallio, pyörähdin tällä viikolla 39. kerran auringon ympäri, ja seurani on Merikarvian Voimailijat. Kilpailen aktiivisesti klassisessa voimanostossa, toisinaan myös klassisen penkkipunnerruksenkin parissa, tosin se on jäänyt viime vuosina taka-alalle. Olen pian 11 v. täyttävän tytön äiti ja kotona asustaa myös kaksi cavalier kingcharlesinspanielia sekä yksi kissa. Työskentelen sosiaaliohjaajana kehitysvammaisten pienryhmäkodissa.

Ennätykseni ovat kyykky 162,5 kg, penkkipunnerrus 105 kg sekä maastanosto 192,5 kg. Näistä tuoreimpana vetoennätys, jonka tein hetki sitten kisatuissa Länsi-Euroopan mestaruuskisoissa.

Miten olet päätynyt voimanoston pariin?

Harrastin pitkään kuntosalia vailla sen kummempaa tavoitetta, kunnes erään kerran salilla ollessani opin, että on olemassa voimanosto-niminen kilpailuharrastus, jota olin tajuamattani harrastanut itsenäisesti jo jonkin aikaa (eli kyykännyt, penkannut sekä vetänyt maasta). Siitä se sitten lähti vuonna 2017 ja ensimmäiset kisat oli vuonna 2018.

Mikä voimanostossa kiehtoo ja mikä siinä on parasta?

Voimanostossa kiehtoo itsensä haastaminen, kehittäminen sekä tietysti se, että siitä tulee niin hyvä fiilis (paitsi silloin, kun ei tule). Parasta on meidän pieni yhteisö MeVossa sekä hektisen arjen keskellä ajatusten keskittäminen treenin aikana vain ja ainoastaan meneillään olevaan treeniin. Se auttaa palautumaan ajoittain verrattain raskaasta työstäkin.

Mitä teet vapaa-ajallasi silloin kun et ajattele voimanostoa?

Vietän luonnollisesti aikaa lapsen ja hänen harrastuksiensa parissa, liikun luonnossa koirien kanssa sekä yritän pitää omakotitaloa, johon nyt juuri hiljattain muutin, lämpimänä sen kaikkien tulipesien avulla. Tämä kaikki kolmivuorotyön lomassa.

Kenen kanssa haluaisit salille ja miksi?

Haluaisin, että oma lapseni innostuu kuntosalitreenaamisesta sitten hieman isompana, jotta voisimme käydä yhdessä treenaamassa. Hän on kulkenut mukanani salilla jo 2,5-vuotiaasta, joten saliympäristö on tullut tutuksi. Toivon, että näiden vuosien varrella yhdessä vietettyjen salitreenien myötä hänen ei koskaan tarvitsisi tuntea epävarmuutta kuntosalille menemisen suhteen, kuten moni nuori usein kokee. Itsekin kun aikoinaan olin kovin epävarma sinne menemisen suhteen.

Mitä haluaisit vielä oppia voimanostosta?

Armollisuutta itseäni kohtaan, tosin tässä on tullut jo otettua harppauksia alkuvuosiin verrattuna.

Mitä haluaisit, että sinulta vielä kysyttäisiin ja mitä siihen vastaisit?

Koska nousee 200 kg maasta? Viimeistään ensi vuonna, kun täytän 40 v.!

Terveisiä eVoimanostajan lukijoille?

Sujuvia treenejä & kevyitä painoja loppuvuodelle!