Valmentajakoulutusinfoa – ilmoittautuminen 2024 koulutuksiin auki

 

  1. tason ohjaajakoulutus 2024:

Ilmoittautuminen auki 1.12.2023 asti, ilmoittaudu tästä.

  1. tason ohjaajakoulutus 2024:

Pääsyvaatimuksina ovat mm. liiton alaiseen seuraan kuuluminen ja kansallisen tason, mielellään nuoren, voimanostajan/penkkipunnertajan valmentaminen. Lisäksi 1. tason ohjaajakoulutuksen (2022-2024) käyminen tai aiempien 2010-luvulla pidettyjen lajiliiton 1.tason koulutuksen läpäiseminen on pääsyvaateena.  2.tason ohjaajakoulutus pidetään syksyllä 2024. Vuoden 2023 aikana koulutusta on ollut suorittamassa 12 valmentajaa. Koulutukseen hakuohjeet ja -linkit löytyvät kotisivuilta osoitteesta https://www.suomenvoimanostoliitto.fi/liitto/valmentajat/

Suomen Voimanostoliiton valmennusvaliokunta vastaa koulutuksen toteuttamisesta. Valmennusvaliokunnassa toimii koulutuspäällikkö Juho Kuusisaari, päävalmentaja Kaj Mattila, nuorten valmentaja ja Jarkko Saapunki.

Muutoksia myös kansainvälisien arvokisojen huoltajien koulutusvaateisiin:

IPF on muuttanut sääntöjään vuoden 2024 alusta. Todennäköisesti EPF muuttaa omia sääntöjään vastaamaan IPF:n sääntöä. Maajoukkuehuoltoa koskien ensi vuonna joudutaan kustakin huoltajaksi ilmoitetusta (head coach, coach, assistant coach) maksamaan kapitaatiomaksua 50 € kisaa kohden.

Huoltajalta edellytetään myös ADELin (WADAn Anti-Doping E-learning) suoritusta ilmoittamisen yhteydessä. ADELin suorittamisesta saat lisäohjeita tarvittaessa toiminnanjohtajalta tai päävalmentajalta. Lisätietoja löytyy sivulta https://www.suomenvoimanostoliitto.fi/kilpailut/maajoukkueet/. Valmentajien kurssi on nimeltään ”Coaches of High Performation Education Program ja sen klikattuasi  ”ADEL for coaches of High Performance”

Nostajilta se vaaditaan jatkossakin samoin kuin antidopingsitoumus (Constent form).

Avoimen, juniorien ja sub-juniorien kilpailuihin voidaan nimetä enintään 12 huoltajaa ja masterseille 16 huoltajaa voimanostokilpailuihin sekä kaikille ikäluokille enintään 20 huoltajaa penkin yhdistelmäkisoihin (varuste- ja klassinen penkki).

Eli kaikki jotka haaveilevat 2024 kansainvälisten arvokilpailujen huoltoalueella toimimisesta eli maajoukkueeseen akkreditoinnista, ADEL kannattaa hetimiten suorittaa.  – jarkko

 

 

Edellinen artikkeli
Mastersien klassisen voimanoston SM-kilpailuihin Kankaanpäähän ilmoittautui 177 nostajaa
Seuraava artikkeli
Liitto tiedottaa 6 2023