Suomen Voimanostoliitto käynnistää uudelleen kilpailu- ja harrastustoiminnan 1.6.2020 huomoiden Aluehallintovirastojen antamat linjaukset asiassa. Kansainväliseen kilpailutoimintaan osallistutaan neljän kuukauden kuluttua siitä, kun Ulkoministeriö purkaa suosituksen olla matkustamatta ulkomaille. Käytännössä aika tarvitaan, jotta voidaan järjestää maajoukkueisiin ilmoittautumiset sekä liiton hallituksen päätöksentekoaika maajoukkueiden valitsemiseksi hyvissä ajoin ennen kuhunkin kansainväliseen kilpailuun päättyvää ennakkoilmoittamisajan päättymistä.
Suomen Voimanostoliitto noudattaa Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Sosiaali- ja terveysministeriön, Ulkoministeriön ja Suomen Olympiakomitean linjauksia koronavirustilanteessa. Seuroissa toteutettavan harraste- ja kilpailutoiminnan osalta tulee huomioida, että Aluehallintovirastot ovat Tartuntalain mukaisia päätösvaltaisia viranomaisia, joiden ohjeita ja rajoituksia paikallisesti tulee noudattaa järjestettäessä kilpailutoimintaa.
Liikunnan ja urheilun harrastaminen sekä harjoitteleminen Covid 19-tilanteessa
Suosittelemme omatoimista liikunnan ja urheilun harrastamista viranomaisten asettamat rajoitteet huomioiden. Jos saat covid19-tartunnan, noudata THL:n ohjeita:
- Älä harjoittele, jos sinulla on hengitystieinfektion oireita. Covid-19-virus voi aiheuttaa sydänlihasvaurion ja keuhkokuumeen. Fyysisen kuormituksen yhteys näiden komplikaatioiden kehittymiseen on vielä tuntematon, mutta mahdollinen.
- Infektiotilanteessa ole yhteydessä omalääkäriisi tilanteen seuraamiseksi ja harjoitteluun palaamisen määrittämiseksi.
- Noudata hyvää käsihygieniaa ennen ja jälkeen harjoituksen sekä puhdista käyttämäsi välineet huolella desinfiointiaineella.
Kilpailut ja muu toiminta
Kilpailutoiminta on mahdollista uudelleen 1.6.2020 alkaen huomioiden yleisötilaisuuksista annetut ohjeet koronavirustartuntojen ehkäisemisestä. Suositeltavaa on, että ensivaiheessa kansallisten sekä seurojen jäsentenvälisten kilpailuiden väkimäärä rajoitetaan 50 henkilöön ainakin 30.6.2020 asti Aluehallintovirastojen päätöksen mukaisesti.
Kilpailutilan tulee mahdollistaa henkilömäärän rajaaminen, turvaetäisyydet sekä tehostettu hygieniavalmius (käsienpesumahdollisuudet, riittävän käsidesin järjestäminen sekä käytettyjen välineiden tehostettu desinfiointi.
Varmistajien tulee käyttää hengityssuojainta sekä suojakäsineitä. Myös silmien suojaus on suositeltavaa. Tuomareiden ja muiden toimihenkilöiden osalta em. suojainten käyttäminen on myös suositeltavaa.
Kaikkien mukana olevien henkilöiden on oltava terveitä eikä mahdollisia hengitystieinfektio-oireisia saa päästää tilaan, missä kilpailut järjestetään.
Riskiryhmiin kuuluvien osalta on suositeltavaa, että he välttävät osallistumista kilpailutoimintaan.
Tilaisuuden järjestäjä vastaa osallistujien yhteystietojen keräämisestä mahdollisen koronavirustartunnan tai sille altistumisen jäljittämistä varten kilpailupaikan rajatuissa eri tiloissa (kilpailutila, lämmittelytila, punnitus, pukutilat, katsomo). Tiedot tulee hävittää heti, kun tilaisuuden järjestämisestä on kulunut 14 vuorokautta ja viimeistään kuukauden kuluttua tilaisuuden järjestämisestä (OKM ohje 14.5.2020).
Kansainväliseen kilpailutoimintaan osallistuminen
Liitto jatkaa maajoukkuetoimintaa käynnistämällä maajoukkueisiin ilmoittautumisen, kun Ulkoministeriö poistaa suosituksen olla matkustamatta ulkomaille. Käytännössä tämä tarkoittaa niitä kilpailuja, joiden alkuun on em. suosituksen olla matkustamatta ulkomaille purkamisen jälkeen vähintään neljä (4) kuukautta.