Liiton hallitus päättää toukokuun SM-kisojen järjestämismahdollisuudesta 30.3.2021 pidettävässä kokouksessa

Liiton hallitus kokoontui varsinaisten sekä varajäsenten osalta tänään palaveriin pohtimaan sitä voidaanko kevään SM-kisoja järjestää nyt suunnitellulla tavalla toukokuun aikana. Tänään päätettiin, että päätös asiasta tehdään 30.3.2021, kun Covid-19 pandemian epidemologinen tilanne on arvioitavissa asiantuntijalähteistä paremmin, nähdään valtiovallan mahdollisesti kiristyvät rajoitustoimet esim. kuntosalien sulkemisen osalta, liikkumisrajoitusten osalta jne. Painavana näkökulmana liiton päätöksentekoharkinnassa on urheilullisten näkökulmien lisäksi se, kuinka terveysturvallisesti kilpailut voidaan arvioida pystyttävän järjestämään. Lisäksi hallitus haluaa kuulla myös järjestäjien kannan asiaan.

Edellinen artikkeli
Kutsu liiton kevätkokoukseen sunnuntaina 11.4.2021
Seuraava artikkeli
SM-kisoja siirretään myöhemmäksi