IPF päivittii vielä joulun alla Voimanoston tekniset säännöt vuodelle 2024. Merkittävimmät muutokset ensi vuodelle ovat, että Subjuniorit ja masters 3 sekä masters 4 ikäluokkien nostajat eivät saa enää kilpailla oman ikäluokkansa lisäksi avoimessa ikäluokassa. Masters 3 ja 4 ikäluokissa rajoitus koskee mestaruuskilpailuja, joissa kilpaillaan sekä klassisessa että varustesarjoissa, esim. penkin EM- ja MM-kilpailut. Koska meillä suomessa nämä ovat erillisiä kisoja, niin M3 ja M4 nostajat voivat niissä kilpailla myös avoimessa oman ikäluokan lisäksi. Tämä muutos on tehty suojelemaan nostajia.
Käytettäessä pitkälahkeisia yksiosaisia trikoita, ei saa käyttää polvenlämmittimiä eikä siteitä. Samaa pitkälahkeista trikoota, mitä nostaja käytti jalkakyykyssä, tulee nostajan käyttää myös penkkipunnerruksessa sekä maastanostossa. Teknisen valvojan (TC) tulee valvoa, että pitkälahkeisen trikoon kanssa ei käytetä polvenlämmittimiä. Lisäksi varusteiden osalta on todettu, että t-paidan hihojen tulee olla ihonmyötäiset.
Päähineen käyttö kilpailulavalla on ehdottomasti kielletty. Naispuolinen nostaja saa käyttää Hijabia. Päähineeksi ei lasketa vakiomuotoisia kaupallisia hikinauhoja. Myöskään kilpailijan huoltaja ei saa käyttää päähinettä, eikä ottaa valokuvaia tai videoida nostoja.
Tuomareiden tulee hylätä kaikki polvenlämmittimet, jotka on vedetty nostajan jalkaan toisen henkilön avustuksella tai muulla avustavalla menetelmällä. Erityisesti Teknisen valvojan tulee katsoa tämän asian perään lämmittelytiloissa.
Penkkipunnerruksessa on vahvistettu nyt, että Jury voi säätää tarvittaessa turvatelineiden korkeutta.
Jury ei käsittele valituksia, jotka liittyvät tuomareiden päätöksiin toisista nostajista.
Säännöt – Suomen Voimanostoliitto ry