Nuorten maajoukkueen intensiiviryhmä on valittu ja ryhmä avasi 13.2. tiistai-iltana Teams-palaverilla kauden 2024. Valittu joukkue löytyy tästä.
Ryhmän vastuuvetäjinä toimivat Mats Finne ja Juho Kuusisaari.
Ryhmä valittiin hakemuksien perusteella – kolmestakymmenestä kahdeksasta (38) hakijasta valikoitui intensiiviryhmään 17 urheilijaa valmentajineen.
Valmennusvaliokunta arvioi hakemukset tammikuun aikana ja lopullinen valinta tapahtui 2023 IPF GL-pisteiden ja aiemman kilpailumenestyksen, pitkäjänteistä toimintaan sitoutumista osoittavan toiminnan, harjoittelun suunnitelmallisuuden ja valmennustiimin toiminnan, urheilijamaisen käytöksen ja urheilijan tulevaisuuden näkymien perusteella.
Uusien urheilijoiden on mahdollista hakea ryhmään vuosittain loppuvuonna, marras-joulukuulla, uudelleen vapautuvia paikkoja täydentäen. Toiminta on toistaiseksi suunnattu vain juniori-urheilijoille, jonka vuoksi viimeinen vuosi 23-vuotiaissa (jun.) on toistaiseksi myös viimeinen mahdollisuus osallistua ryhmän toimintaan.
On syytä korostaa, että tämä valmennusryhmä on eri asia kuin kuhunkin arvokisaan valittava maajoukkue-edustus. Arvokisoihin haetaan maajoukkue-edustus edelleen samalla tavalla kuin aiemminkin toimintasuunnitelman valintasääntöjen mukaan.
Arvokilpailujen hakuun pääsee www.suomenvoimanostoliitto.fi/maajoukkueet -linkistä.