Liitto tiedottaa 9/2015

Liiton hallitus kokoontui 9.9. Hallitus päätti että veteraanien klassisen voimanoston SM-kisa vuonna 2016 nostetaan aiempaa poiketen jo 19.-20.3.2016. Kisat nostetaan Äänekoskella. 

Hallitus tulee esittämään syyskokoukselle jäsenseurojen päätettäväksi mm. seuraavia muutoksia aiempaan toimintaan:
– kaikilla seurasiirroilla on vuodesta 2016 alkaen yhden kuukauden karenssi. Kaikki siirrot on tehtävä kirjallisesti liitoon. Vuonna 2015 syksyllä toimitaan kuitenkin vielä vanhojen sääntöjen mukaisesti.
– liiton syyskokouksessa hallitukseen valitsemat toimihenkilöt tulee seurojen esittää ja nimetä vuodesta 2016 alkaen 30 vuorokautta ennen kokousta. Vain näin nimetyt henkilöt voidaan valita tehtäviin itse syyskokouksessa. Henkilön eikä seuran tarvitse olla esityksenteon jälkeen kokouksessa paikalla vaan esitys otetaan äänestyksissä automaattisesti huomioon. Mikäli henkilöitä ei ole tarpeeksi tehtäviin ehdolla, voi syyskokouksessa tehdä esityksiä puuttuville paikoille
– näyttökilpailuita ei jatkossa enää hyväksytä vaan nostajan on osallistuttava SM-kisoihin voidakseen osallistua EM- ja MM-kisoihin
– joukkueSM-kilpailu lopetetaan
– yksi Voimanostaja-lehti lopetetaan. Vuonna 2016 julkaistaan neljä numeroa.
– Voimamaljakilpailu lopetetaan
– kansallisten tuomareiden vaatimukset kaudelle 2016 – 2019 asiakirja löytyy tästä.

Lisäksi muistetaan yli 10 vuoden takaisesta päätöksestä, että vain seuran sisäisissä kisoissa voi lisenssittömät kilpailijat nostaa, ei muissa kilpailuissa. Tällöin ei kuitenkaan liitto julkaise  kilpailutuloksia sivuillaan.

Veteraanien klassisen voimanoston SM-kilpailuissa Laitilassa Rauman Ydinvoiman Heimo Törmä ja Virkkalan Voiman Petri Villanen läpäisivät kansallisen 1-luokan tuomarin käytännön kokeen. Kokeet valvoi liiton tuomarivastaava Mika Honkaniemi.

Ne jäsenseurat, joiden edustaja ei ole vielä vastannut liiton kyselyyn, pyydetään vastaamaan ao. kyselyyn 14.9 mennessä. Hyvin helppoja kysymyksiä ja vie vain noin yhden minuutin. Mutta vain yksi vastaus / seura kiitos. ”SVNL Kysely 1/2015″-niminen kysely on nyt aktivoitu. Kysely on osa OKM:n Suomen Voimanostoliitolta vaatimaa valtionapuanomusta. Kyselyyn vastaaminen on mahdollista tämän linkin kautta.

Edellinen artikkeli
Yksipäiväiset joukkueSM-kisat Kankaanpäässä; joukkueiden ranking ja punnitusjärjestys
Seuraava artikkeli
Valo etsii Suomen vakuuttavinta seuratoimijaa