eVoimanostajan Sunnuntaivieras – Sami Pullinen

Kuvat: Samin arkisto, Tero Tuohenmaa ja Juha Martikainen

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Mitkä ovat ennätyksesi voimanostossa?

Olen Sami Pullinen, tulen Pohjois-Helsingistä ja tänä vuonna lähti kahdeskymmenesviides treenivuosi käyntiin. Olen kilpaillut pääasiassa 93–120 kilon sarjoissa ja parhaat tulokset suhteessa omaan painoon olen tehnyt 105 kg tai 110 kg sarjassa.

Parhaat saavutukset ovat klassisen penkkipunnerruksen maailmanmestaruus vuodelta 2016, kaksi penkin Euroopan mestaruutta varustekisoista, kaksi MM-pronssia, nuorten voimanoston MM-hopea sekä yhdeksän avoimen luokan Suomen mestaruutta neljästä eri painoluokasta penkkipunnerruksessa.

Voimanostosta on kuusi SM-hopeaa ja yksi Suomen mestaruus. Ove Lehdon kanssa oli tiukkoja taisteluita, mutta yleensä Ove voitti ja jäin toiseksi. Yhden mestaruuden kuitenkin voitin kun Ove meni takaisin superiin. Paras sijoitus kansainvälisissä kisoissa voimanostossa on EM-kisojen viides sija sekä MM-kisojen seitsemäs sija.

Neljä kertaa olen päässyt rikkomaan penkin maailmanennätyksen, kolmesti varustepuolella ja yhden kerran klassisessa kisassa. Suomen ennätyksiä olen tehnyt kymmeniä eri paino- ja ikäluokissa, joista nyt viimeinen 12 vuotta vanha avoimen luokan jalkakyykyn Suomen ennätys rikottiin kun Tomi Määttä kyykkäsi 385 kg EM-kisoissa. Enää on jäljellä tuore klassisen penkin Suomen ennätys 208 kg M40/105 kg sarjaan, jonka sain nostettua Lopella Jussin penkkareissa reilu kuukausi sitten.

Ensimmäisen penkin Suomen ennätyksen pääsin tekemään Kontulassa vuonna 2004, joka oli 220,5 kg ikäluokkaan alle 23v ja sarjaan 100 kg. Kaikki ennätykset ovat jääneet erityisesti mieleen ja ne ovat olleet hienoja sekä tunteellisia hetkiä.

Olen kilpaillut 91 kertaa ja sadas kisa lähestyy. Minut on testattu 38 kertaa ja kuuluin vielä joku vuosi sitten Adams testauspooliin. En ole koskaan käyttänyt mitään kiellettyä ainetta tai menetelmää.

Parhaat kilpailutulokset varusteilla:
Jalkakyykky 365 kg
Penkkipunnerrus 308 kg
Maastanosto 317,5 kg
Paras yt 962,5 kg

Parhaat klassiset kisatulokset:
Jalkakyykky 257,5 kg
Penkkipunnerrus 229 kg
Maastanosto 315 kg
Paras yt 790 kg

Paras salipenkki raakana on 241 kg ja paidalla 320 kg. Molempiin jäi vähän varaa ja harmittaa ettei tullut koitettua enempää kun penkki kulki oikeasti välillä todella lennokkaasti. Melkein kaiken sain kuitenkin otettua ulos mitä oli otettavissa. Pitkän ajan tavoitteena oli tehdä 1000 kilon yhteistulos varustepuolen kilpailussa ja 800 kg yhteistulos klassisessa, mutta molemmat jäivät tekemättä.

Harjoittelen Malmilla Sali365:lla, jonka perustimme vuonna 2014 Pasi Miettisen ja Antti Savolaisen kanssa. Samalla perustimme myös uuden voimanostoseuran Team365:n, jossa on nykyisin n. 30-50 jäsentä. Myimme Sali365:n Simo Sistoselle vuoden 2018-2019 vaihteessa. Päivisin olen töissä ranskalaisessa IT-firmassa ja ylläpidän tallennus- ja varmistusjärjestelmiä sekä siihen liittyviä palveluita. Päivätyö ei ole pahemmin haitannut harrastamista, se on sopinut hyvin tähän lajiin ja ei ole fyysisesti raskasta.

 

 

Miten olet päätynyt voimanoston pariin?

Aloitin voimaharjoittelun vuonna 1999 Tapanilan Erän voimailusalilla ja sitä kautta eksyin myös lajin pariin kun salilla oli paljon kilpailutoimintaa. Penkki lähti heti hyvin kulkemaan ja 200 kg nostin penkistä ensimmäisen kerran 20-vuotiaana 100 kg painoisena ilman tukea antavia varusteita. Kävin ensimmäiset penkkikisat vuonna 2003, ja vuonna 2004 nostin ensimmäisen voimanostokilpailun Kontulassa.

Mikä voimanostossa kiehtoo ja mikä siinä on parasta?

Kilpaileminen on ehdottomasti parasta, voittaminen, mestaruudet ja ennätysten rikkominen. Samaa tunnetta ja latausta on vaikea saada mistään muusta hommasta.

Aina pitää olla joku tavoite, joka ajaa eteenpäin. Penkki kun kulkee niin maalliset ongelmat unohtuvat ja elämä on kaikinpuolin helpompaa. Jos penkki takkuaa tai olkapään seutua kirraa niin elämästä tulee heti paljon hankalampaa ja hommat eivät suju.

Paljon on tullut matkusteltua ympäri maailmaa kisojen perässä, joka on ollut mielettömän mukavaa ja hauskaa aikaa. Parhaat kisapaikat ovat olleet Potchefstroomissa, Texasissa, Pilsenissä, Aguadillassa, Köpingissa, Tartossa, Mariupolissa, Sotkamossa ja Malmilla. Maajoukkueen huoltohommat ovat olleet myös hienoa aikaa ja monesti sitä jännittää enemmän toisten puolesta kuin omien kisojen.

Laji on hiukan muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja voi olla, että varustekilpailut pitäisi ehkä lopettaa kokonaan, vaikka se onkin kovempaa hommaa. Molempien nostomuotojen mukana pitäminen on hiukan sekavaa ja arvokisoja on liikaa. Lisäksi kaikkien arvokisojen ja SM-kisojen avoimen luokan kilpailut pitäisi järjestää erikseen eikä sotkea juniori- tai masters-kilpailuja samaan tapahtumaan.

 

 

Mitä teet vapaa-ajallasi silloin kun et ajattele voimanostoa?

Vapaa-aika menee perheen ja kissojen parissa. Lapsia yritän opettaa nostamaan. Perhe-elämä pitää kiireisenä ja lasten juttuja paljon touhutaan. Välillä tulee katsottua nostovideoita, mutta sekin on vähentynyt. Olen ollut onnekas ja saimme vielä yhden lapsen pari vuotta sitten näin vanhemmallakin iällä.

Kenen kanssa haluaisit salille ja miksi?

Lista on pitkä, mutta ensimmäiseksi voisin käydä Timo Niemisen ja Petteri Hakkaraisen kanssa treenaamassa vaikka Timpan kotona. Kumpaakaan ei ole näkynyt pitkään aikaan ja heidän kanssaan oli kiva treenata.

Aikoinaan tuli paljon treenattua Kari Kurkon kanssa Kotkassa ja sitä aikaa kaipaan. Käytiin aluksi rullaamassa 30 paria siteitä Malmilla ja sen jälkeen ajettiin Kotkaan kyykkäämän ja vetämään maasta. Tulosta tuli, mutta matka jäi kesken vuonna 2019, kun selän kanssa tuli pieniä haasteita. Karin kanssa treenattiin melkein kymmenen vuotta ja jokatoinen viikko käytiin tekemässä töitä Steveco areenalla Karhuvuoressa. Kari tekee loistavaa valmennustyötä edelleen ja parasta oli saada aina neljän viikon välein uusi käsinkirjoitettu ohjelma. Kari on tehnyt järjettömän hienoa työtä monen nostajan eteen ja matka monella vielä jatkuu.

Voisin myös käydä Andreas Henningin kanssa penkkaamassa, joka tekee penkkiä päivittäin ja usein failureen. Mukava kaveri ja ymmärtää penkin päälle. Teemu Hällforsin kanssa voisin käydä tekemässä jonkinlaisen treenin kun hänellä tuntuu olevan virtaa ja siitä voisi tulla mielenkiintoista. Teemun kanssa oltiin samaan aikaan Barcelonassa yksi ilta ja hänestä jäi positiivinen kuva. Maalahdessakin pitäisi käydä treenaamassa. Edellinen treeni siellä oli 2016 kun valmistauduttiin penkin MM-kisoihin ja se meni hyvin.

Parhaiten viihdyn kuitenkin oman porukan kanssa, joiden kanssa on treenattu 25 vuotta. Hyviä treenejä on ollut.

 

 

Mitä haluaisit vielä oppia voimanostosta?

Valitettavasti kaikki alkaa olla jo nähty ja koettu. Mahtavaa on ollut kaikinpuolin ja hienoja kokemuksia. Voisipa kaiken kokea vielä uudestaan ja uudestaan.

Joukkuepenkin SM-kisat joku voisi yrittää tuoda takaisin kilpailukalenteriin samoilla vanhoilla säännöillä, joissa nelihenkisen joukkueen yhteispaino sai olla 380 kg ja kilpailtiin kiloissa eikä pisteissä. Siinä kävi jokin vahinko ja niiden järjestäminen loppui kun mukaan alettiin sotkemaan veteraaneja, junioreita ja pitikö olla lisäksi naisiakin joukkueessa. Moni ei saanut enää joukkueita kasaan, kun ei kaikkia ikäluokkia ja sukupuolia seurasta löytynyt.

Mitä haluaisit, että sinulta vielä kysyttäisiin ja mitä siihen vastaisit?

Mieleenpainuvin hetki voimanostossa?

Näitä on useita, mutta Freddin 400 kg punnerrus penkin MM-kisoissa on jäänyt mieleen. Siitä on nyt lähes päivälleen kulunut kymmenen vuotta ja se on edelleen tuoreena mielessä. Se oli jotain aivan käsittämätöntä mitä siinä oikein tapahtui. Olin paikalla huoltamassa ja tuntuu vieläkin uskomattomalta, että Freddi sai viimeisellä 400 kg nostettua. Toisessa nostossa oli jo kuitenkin uusi maailmanennätys 377,5 kg ja siihen lyötiin vielä yli 20 kg lisää. Paikan päällä oli uskomaton tunnelma ja epätodellinen olo ihan kaikilla. En usko, että mitään vastaavaa tulemme tämän vuosituhannen puolella enää voimanostossa kokemaan. Lainasin Freddille rannesiteitä ja ne ovat edelleen tallessa treenikassissa.

Terveisiä eVoimanostajan lukijoille?

Pysykää ehjänä, syökää hyvin ja ottakaa maveapina seurantaan!