Uutena juuri mukaan tulleena naisnostajana annan nyt palautetta, joka on aina ottanut voimanostossa silmään.
Kisoihin lähteminen on iso juttu, varsinkin naisihmisille, sillä stereotypiat isoista parrakkaista naisista kisalavalla ovat valtavat. Monesti sanoin oman seuran pojille, että voimaa voin alkaa reenaamaan, mutta kilpailuihin en mene : pysyn mielummin naisena. Kuitenkin oli erikoista huomata, ettei lajissa ollutkaan mitään mörkömäistä vaan aivan tavallisen näköiset urheilulliset ihmiset käyvät kilpailuissa. Ja tätä ihmetteli myös isä, joka oli katsomassa SM-kisoja.
Mielestäni olisi tärkeää näyttää niin nuorille kuin myös heidän vanhemmilleen, että kyseessä on aivan yhtä hyvä ja liikunnallinen harrastus kuin esimerkiksi jalkapallo, yleisurheilu tai pesäpallo. Se mitä tavalliset ihmiset näkevät voimanostossa, on tupakoivat parikymppiset salin oven edessä ja itäblokin kuulantyöntäjät. Ja siksi niin harva vanhempi suosittelee lastaan lähtemään salille ja siksi niin monella naisella on asenneongelma lajissa ja kilpailuissa.
KAIKKI LÄHTEE ESIKUVISTA JA MAINONNASTA!
Aerobicin suosio nousi Tuuli Matinsalon aikaan, kun Tuuli pärjäsi, oli mainoksissa ja esillä televisiossa ja muissa PR-hommissa. Tätä voimanostokin kaipaa.
SVNL: ssä on paljon näyttäviä urheilijoita, niin miksi heitä ei käytetä hyväksi? Mietitään, jos televiossa olisi esim automainos, josta joku maailman luokan nostajistamme nousee autosta ja heittää mainoslauseen. Alla teksti: Nimi ja esim Voimanoston EM-voittaja 2008. Yläkulmassa komeilisi SVNL:n lodo. Samoin kouluilla (yläasteet/lukiot) voisi voimanostoa käydä lajina esittelemässä ja kertomassa terveellisistä ruokavaliosta lisäravinteista ynnä muusta itsensä huolehtimisesta ja voiman keräämisestä. Lisäksi jollain tapaa pitää kisoja saada enemmän televisioon. Mistä lajia paremmin oppisi tuntemaan kun television kautta? Ja kisat pitäisi saada näkymään ilmaiselta kanavalta.
Se, mitä lajista näytetään ulospäin, ratkaisee, aloittaako nuori harrastuksen vai ei. Jos lajista ei tule mieleen, kuin 200kg isot sedät jotka penkkaavat oman painonsa, ei se vetoa nuoriin ja varsinkaan nuoriin naisiin. Toki itse laji ja halu olla voimakas ovat tärkeitä, mutta harva 20-vuotias haluaa muuttua "karjuksi" harrastuksensa vuoksi. Ja nämä stereotypiat ovat ongelma ja niihin pitää saada ratkaisu.
Lisäksi seurojen rahapolitiikasta
Totta kai seuroja pitää tukea ja seurojen tukea nostajia. Mutta ilman rahaa se ei onnistu. Jos liittoon saataisiin näkyvyyttä ja sitä kautta suuria sponsorisopimuksia, toisi se myös rahaa. Kuitenkaan raha ei ole kaikki kaikessa. itse lähdin mukaan seuran puheenjohtajan pienestä "painostuksesta" ensimmäisenä kisana seuran omat penkkikisat. Tällaiset pienet sievät kilpailut ovat paljon helpommat aloittaa kun 'isommat' kansalliset.
Tuossa nyt jotain mietteitä mitä itse ajattelisin auttavan tilanteeseen

ps (hieman ohi aiheen) . Lisäksi itse olen ihmetellyt, miksi liitto ei järjestä raakakisoja? Monille varustenostot ovat kynnyskysymys niin mikä estäisi kerran vuoteen järjestää hieman isommat raakakilpailut?