Moikka, Leiri on Suomen voimanostoliiton alainen ja allekirjoittanut toimii leirin hengellisenä johtajana. Luennoitsijat tarkentuvat piakkoin mutta puhutaan huippuluennoitsijoista kuten esim edellisellä leirillä vierumäellä oli.
Voi kun tuo leiri on todella huonoon aikaan juuri viikkoa ennen voimanoston raw SM kisoja! Olin viimeksi mukana leirillä ja olisin VARMASTI lähtenyt nytkin, mutta koska ajankohta on todella huono oman treeni/kisaohjelman takia niin DAM!
Voimanostoleiri 17.-18.3-2012 on takana ja mielestäni sekä palautteiden perusteella onnistunut sellainen. Hienolla porukalla saatiin ehkä historiamme isoin leiri järjestettyä suomalaisille voimanostajille. Vierumäki tarjosi loistavat puitteet ja huippuluennoitsijat antoivat asiantuntemuksensa olla esillä. Suomen Voimanostoliitto halusi näin tarjota kaikille mahdollisuuden saada kunnollinen leiri.
Tämänkertainen leiri oli 3.s perättäinen leiri ja koko ajan olemme yhdessä menneet eteenpäin. Tämänkertaiselle leirille osallistui koko viikonlopuksi 35 voimailusta kiinnostunutta ja lauantaina päiväkävijöitä oli lisäksi 6 penkkipunnertajaa. Poissaoloja tuli kokonaisuudessaan 18 kappaletta.Lähetin kaikille leiriläisille palautelomakkeen ja vastausprosentti nousi yli 70 %:iin. Kiitos siitä. Palaute tutkitaan tarkasti niin valmennusvaliokunnassa kuin Suomen Voimanostoliitossa. Toimitan tiivistetyn yhteenvedon palautteista hallitukselle.
Voin ilokseni todeta, että tällaisille leireille on tarvetta ja kiinnostusta. Palautteissa toivottiin lisää henkilökohtaista valmennusta ja tekniikkaneuvoja. Myös ohjelmien teoista ja luentomateriaaleista ja niiden saannista etukäteen kirjoitettiin. Samoin Saliharjoittelun pilkkomista eri osa-alueisiin oli toiveena. Positiivinen palaute lämmittää ja sitä tulikin reilusti. Kaiken kaikkiaan pientä hienosäätöä tulevaisuudessa ja taas mennään eteenpäin.
Omasta ja Suomen Voimanostoliiton puolesta haluan vielä kerran kiittää kaikkia leirin teossa mukana olleita, Leiriläisiä ja kaikkia luennoitsijoita sekä Vierumäkeä mahtavista puitteista.
Kunnioittaen, Koordinaattori Tommi Paavilainen Kotkassa 26.3.2012