24.05.2013
 
   
Etusivu arrow Uutiset arrow Kenellä on oikeus kilpailla? Tietoja sopimuksista ja lisensseistä.
 
 

Uutiset
SVNL
Kalenteri
Kilpailut
Tilastot
Tietopankki
Voimanostaja
Foorumi

 

KILPAILUKUTSUT

Kenellä on oikeus kilpailla? Tietoja sopimuksista ja lisensseistä. PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jari Rantapelkonen   
01.07.2012

Suomen Voimanostoliitto ry:n sääntöjen mukaan urheilijalla on oikeus kilpailla SVNL:n alaisissa kilpailuissa, kun hän täyttää seuraavat ehdot:

1. Urheilija on SVNL:n jäsenseuran jäsen.

2. Urheilija on allekirjoittanut ja toimittanut SVNL:n antidopingsopimuksen liiton sihteerille viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kilpailun alkua, johon urheilija aikoo osallistua. Jos sopimus on lähetetty esimerkiksi kaksi viikkoa ennen kilpailua, ei urheilijalla ole oikeutta kilpailla ko. kilpailussa.

3. Urheilija on maksanut lisenssin liiton lisenssitilille viimeistään silloin kun kilpailukutsussa on kilpailuun ilmoittautumisesta määrätty. Loppuvuoden 2012 lisenssi maksaa 35 euroa niille, joilla ei ole lisenssiä ollut vuonna 2011. Ne joilla, lisenssi on vuonna 2011 ollut, on lisenssin hinta 70 euroa pl. alle 17-vuotiailla 35 euroa. 

On huomattava, että jotta monilta kyselyiltä yms vältytään, voi sopimuksen lähettää ja lisenssin maksaa vaikka pari kuukautta ennen kisaa liittoon. 

Jäsenseuroja pyydetään informoimaan näistä ehdoista jäseniään sekä kilpailujen järjestäjiä. 

 

 

Viimeksi päivitetty ( 01.07.2012 )
 

 
 
Suomen Voimanostoliitto ry
2013 © Suomen Voimanostoliitto ry
Sivuston suunnittelu SVNL, grafiikka CND Group ja toteutus Harri Kelho